Semmosia vuosia.

29.09.2012 - 23:51 / kkettu.


Heisi meni haastamaan, minä menin hyväksymään haasteen

Heisin blogimerkintä finns här: http://moioonheisi.blogspot.fi/2012/09/joskus-mina-olin-erivarinen.html

10 vuotta sitten minä…

…olin kiltti pieni tytöntyllerö siirtymässä ala-asteelta yläasteelle.

…ostin äitini kanssa kuvanmukaisen hameen yläasteen ensimmäistä koulupäivää varten.

…nappasin Ahvenanmaalla leirikoulussa kalaretken suurimman appuran.

…leikin vielä ihan rauhassa pikkuleluilla ja pehmoleluilla, vaikka olisi voinut jo siirtyä esiteini-iän kapinavaiheeseen.

…tykkäsin ystäväkirjoista, Sormusten Herrasta ja Las Ketchupista.

 

 

5 vuotta sitten minä…

…kävin lukion kolmannen vuoden ja valmistuin ylioppilaaksi.

…täytin 18 ilman sen suurempia juhlallisuuksia.

…en meinannut päästä yo-kotsa päässä baariin sisään, koska en näyttänyt samalta kuin henkilöpapereiden kuvassa.

…pidin edellistä juttua erittäin typeränä, koska hiukseni ja ulkonäköni muuttuivat muutenkin vähintäänkin usein laidasta laitaan. Kaikki sateenkaaren hiusvärit ja niiden yhdistelmät on tullut kokeiltua.

…kärsin tähänastisen elämäni pahimmasta atooppisen ihottuman vaiheesta. Jouduin syömään kortisonipillereitä ja käymään valohoidossa. Öisin saatoin herätä siihen, että olin raapinut ranteeni verille.

…rakastin teatteriharrastustani ja pelasin FFXI:tä.

…seurustelin kolmatta vuotta ja haaveilin kihloihin menosta. Ero tuli noin vuoden päästä.

3 vuotta sitten minä…

…jätin Vaasan taakseni ja matkasin Ylivieskaan opiskelemaan nuorisotyötä

…seurustelin vajaan vuoden verran.

…kokeilin opistoasumista, yhdessä asumista ja yksin asumista.

…tutustuin Heisiin ja muihin ihaniin ihmisiin.

Viime vuonna minä…

…otin ensimmäiset ja vielä tähän mennessä ainoat tatuointini.

…lopetin nuorisotyön opinnot kesken ja palasin Vaasaan.

…laihduin noin seitsemän kiloa.

…aloitin roolipelaamisen Warhammer-kamppiksella. Ada <3

…tartuin jälleen lapsuuden kiinnostuksenkohteeseeni ja aloin lukea kosmologiaa ja tähtitiedettä.

…kävin ensimmäistä kertaa Nummirockissa, vietin siellä joulua, ja aloin heti Heisin kanssa suunnittelemaan seuraavan vuoden nummeen leiriä.

…kävin Heisin kanssa myös Jurassic-rockissa, jossa muun muassa harrastin mutapainia jonkun tuntemattoman kanssa, sekä pelasin erästä mielenkiintoista peliä leirintäalueella…

…yritin etsiä töitä huonolla menestyksellä

….lopetin töiden etsimiseen ja kävelin amiksen ovesta sisään kysymään, vieläkö tarjoilijan koulutuspaikkoja on avoinna.

…muutin pois vanhempien nurkista omaan osoitteeseen tänne Asemakadulle.

…vietin juhannusta 24.12.

Tänä vuonna minä…

…sain ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kunnon työpaikan Fransmannista työssäoppimisen kautta.

…pistin Nummirockissa Heisin kanssa pystyyn joulumaan. Meidän ruohonleikkuri oli suosittu tapaus.

…järkkäilin kuvassa näkyvän suurensuuren grillin kanssa vielä muutamat grillipartyt mein takapihalla jonne olin myös (tai siis Yli-Mäenpää ja Alanen olivat) raahannut mun vanhan sohvan.

…lihoin takaisin ne viime vuonna menetetyt seitsemän kiloa ja vähän ylimääräistäkin.

…aloitin valokuvaprojektin, jossa otin itsestäni joka kuukausi kuvan, mutta edellä mainitun tosiseikan takia luovutin, ja siirsin projektin ensi vuoteen. Pääsin sentään toukokuuhun asti.

…vietin pari kuukautta sohvalla maaten ja karkkia syöden, enkä siivonnut tai tehnyt ruokaa (koska ei ollut puhtaita astioita).

…ryhdistäydyin ja aloin käymään Johannan kanssa kuntosalilla ja salsatunneilla, siivoamisen ja tiskaamisenkin suhteen on kova yritys päällä.

…osallistuin Deviantartin Draw This Again -kilpailuun.

…aion veittää juhannusta 24.12.

Eilen minä…

…raahauduin kiukutellen kouluun 20 minuuttia myöhässä vain ja ainoastaan kuulemaan, että saa lähteä samantien kotiin.

…ostin uudet housut.

…yskin ja söin omenamynthonia.

…kävin isäni kanssa Sadun luona ja Wilma teki meille ruokaa. Ja niillä oli ihania kissuja :3

…kävin salsatunnilla elättelemässä toivoa, että ehkä minäki vielä joskus pysyn siinä mukana.

…menin äidin ja Karin luo pesemään pyykkiä, koska neliömetrin kokoiseen vessaani ei mahdu pesukonetta.

…jäin sinne saunomaan ja yöksi.’

…näin äidin makuuhuoneen seinällä kuvan, jonka olemassaolon olin jo unohtanut. Amk-aikoinani piirsin vähän tämän blogihaasteen kaltaisen tehtävän koulussa, ja äiti sitten halusi sen välttämättä kehystää.

 

 

…luin Heisin blogia ja otin haasteen vastaan.

Tänään minä…

…yskin ja söin omenamynthonia.

…menin töihin.

…söin lohisalaattia, joka oli hyvää.

…meinasin pyörtyä (no en nyt aivan, mutta huimaamaan alkoi kuitenkin).

…pääsin töistä kotiin lepäämään flunssani kanssa.

…suunnittelin tätä blogimerkintää, minkä puitteissa tuli selailtua vanhoja valokuvia.

Huomenna minä…

…aion potea täyskuu-yskää tavallisen yskän lisäksi.

…aion chillata sunnuntaipäivää.

 

 

 

Ylihuomenna minä…

…aion mennä kouluun.

…en aio mennä salille, koska Johanna tulee vasta tiistaina Vaasaan ja koska salille ei kuulemma ole fiksua ottaa mukaan flunssaa.

Vuoden päästä minä…

…olen valmistunut tarjoilijaksi.

…asun näillä näkymin Helsingissä ja työskentelen Ravintolakolmiolla, jos suunnitelmat menee putkeen.

…olen onnistunut valokuvaprojektissa, joka tänä vuonna jäi kesken, ja siinä myös näkyy se laihtumisen tulos.

…olen hankkinut ainakin yhden tatuoinnin lisää.

…pidän edelleen tätä blogia.

…teen Draw This Again kilpailuun valitsemastani kuvasta jälleen uuden, paremman version.

Noniin. Tästä ei tullut ihan kauhean sarjakuvapainotteinen, mutta onhan valokuvatkin kivoja. Heitän haasteen eteenpäin, jos jollakulla tätä lukevalla sattuu oma blogi olemaan. Kiitos ja kumarrus, nyt jatkan yskimistä.

Kategoria: Yleinen.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Linkit